Valheiden verkko

Kuinka paljon sinä valehtelet?

"Satuta minua totuudella, mutta älä koskaan lohduta minua valheella."

Kun puhutaan totuuden kertomisesta, se usein pelottaa ihmisiä. Kukaan ei halua kuulla totuutta, vaikka joskus toivoisikin sen kuulevansa. Totuus satuttaa. Totuus on paha. Totuus pitäisi tappaa. Valheessa on aina mukavampi elää. On totta, että valheilla saa useammin paljon enemmän ystäviä kuin totuuden kertomisella, mutta ystävyyden laatuun ei parane silloin takertua sen syvemmin. Jos kahden ihmisen välinen ystävyys elää valheesta, valheet kasvattavat ja ruokkivat sitä yhä suuremmaksi. Lopulta huomataan, että kaikki on vain yhtä samaa ja suurta valhetta. Mitään ystävyyttä ei koskaan ole ollutkaan.

Kuinka petetyksi ihminen silloin itsensä tuntee, kun peliä on pelattu jo liian pitkälle verrattuna siihen, että totuus olisi kerrottu heti alussa?

Toisilta valehteleminen tuntuu sujuvan täysin luonnostaan. Toiset eivät tunne minkäänlaisia omantunnon tuskia valheiden kertomisesta kirkkain silmin ja toiset valehtelevat (ainakin omasta mielestään) pakon edessä. Onko sellaista pakkoa olemassakaan, että pitää valehdella toiselle ihmiselle pienimmistäkin asioista? Onko kenenkään todella pakko rakentaa elämänsä valheelle kuin se olisi ainoa totuus, jonka voi muille kertoa?

Mielestäni ei ole. Silti usein nousee esille kysymys siitä, onko pienten valkoisten valheiden kertominen parempi vaihtoehto kuin totuuden kertominen. Sellaisiin kysymyksiin ei ole olemassa absoluuttisia vastauksia, kun ne riippuvat täysin siitä miten ihminen itse käsittää valheen suuruuden tai pienuuden. Mikä on pieni valhe? Mikä on suuri valhe? Mielestäni silloin, jos tietää, että se voi satuttaa toista, todennäköisesti valhe on aika suuri. Entä onko kertomatta jättäminen valehtelua? Ei, jos kyse on jokaisen ruokailun infoamisesta. Jos kuitenkin joudut pohtimaan kuinka voisit välttyä valehtelemasta, ei asian kertomatta jättäminen ole yhtään sen parempi vaihtoehto kuin valehteleminenkaan.

On surullista, että kaikesta huolimatta kaikkein rehellisimmät ihmiset tuntuvat jäävän helposti yksin itsensä kanssa ja he joutuvat miettimään mitä ovat tehneet väärin totuuden kertomalla. Totuuden kertominen on tietenkin suhteellista, koska yhtä ainoaa totuutta tuskin on olemassa vaan niitä riittää maailmassa yhtä useita kuin ihmisiäkin. Totuus on häilyvä, mutta mielipide ei ole. Rehellinen mielipide on ainakin sen sanojan mielestä totuus ja se pitäisi jokaisen hyväksyä. Kukaan ei voi sanoa, että toinen on väärässä, mutta entä valehteleminen? Sen kyllä oppii ennemmin tai myöhemmin elämässä milloin ihminen ei oikeasti tarkoita sanojaan ja milloin toisinpäin.

Olen usein ihmetellyt, että tässä maailmassa ei silti suorasukaisuudella ja rehellisyydellä pitkälle pötkitä. Maailmassa menestytään useimmiten parhaiten valehtelemalla mahdollisimman paljon. Se on myös tuomio ihmiskunnalle, jonka jäsenten tärkein päämäärä elämässä luulisi olevan vain keskenään toimeen tuleminen. Niin toteaa samalla tavalla Haloo Helsinkikin laulussaan Toiset lähtee, toiset jää: "Täällä käynti kestää sen pienen silmänräpäyksen, joten nosta kasvot ja katso eteenpäin ennen kuin taas toiset lähtee, toiset jää - ne jää tänne yrittämään tulla toimeen keskenään aivan kuin eilenkin, joten katsotaanko huomisen sää?"

Toimeen tuleminen olisi silti luultavasti helpompaa ilman jatkuvaa valehtelemista, johon ihmiskunta on yhtä koulittu kuin nousemaan aamulla sängystä ja pukeutumaan ihan vain siveellisyyden vuoksi. Olitpa sitten menossa työhaastatteluun tai kirjoitat hyvän esseen koulussa, niin ne käskevät valehtelemaan sinua olemaan asioista eri mieltä kuin oikeasti olet ja esittämään itsevarmempaa kuin oikeasti olet. Älä ole rehellinen, se on pahasta. Valehtele, niin sinua silitellään päähän ja sehän on kaikista mukavaa. Jopa se, että selvästi kertoo suureen ääneen valehdelleensa jollekin, on muista ihmisistä hyvä asia, koska kaikkihan sitä tekevät. Miksi mennä moittimaan toista ihmistä valehtelemisesta, kun ei itsekään koskaan tule olemaan umpirehellinen yksilö? Sehän on yhtä mahdotonta kuin haita vastaan taisteleminen jo hukkuneena.

Pitää silti muistaa, että valhe satuttaa aina enemmän kuin totuus. Valheiden koukussa elämme me kaikki, joten mitä tehdä sen pysäyttämiselle?

Eivätkö kaikki sanokin, että he eivät tahtoisi valehdella ja etsivät rehellistä sekä luotettavaa ihmistä vierelleen, joka ei valehtelisi? Sen vuoksi, että he voisivat silloin tuntea itse olevansa turvassa. Satutti totuuden kuuleminen tai ei, siitä selviää silti pienemmällä pahalla kuin todeta eläneensä valheessa läpi koko elämänsä.

Miten silti luottaa kehenkään, jos kaikki vain valehtelevat? Miten voit luottaa kehenkään muuhun, jos et itse koskaan kerro totuutta mistään? Yleensä ihmiset epäilevät toistenkin tekevän eniten sitä, mitä he itsekin tekevät väärin. Jos lopettaa itse valehtelemasta, voi ottaa riskin ja löytää ihmisen, joka ainakin vaikuttaa siltä, että hän ei tekemisistään jatkuvasti syötä valheita.

Mitä muutakaan sitä voisi tehdä kuin yrittää tehdä maailma paremmaksi paikaksi edes sillä, että itse olisi rehellinen?

Joten kuinka paljon sinä valehtelet? Ja miksi? Onko sinun pakko valehdella?
Minun vastaukseni on, että ei ole. Lopeta siis kaivamasta omaa kuoppaasi ja vetämästä muitakin mukaasi valheidesi verkkoon.