Sielujen kiertokulku

Miten kuvailisit vanhaa sielua? Entä nuorta? Onko vanha sielu sellainen, joka on elänyt jo monta elämää ennen nykyistä, oppii asioita helpommin kuin muut ja tietää enemmän? On kiinnostunut asioista enemmän kuin muut. Tietääkö nuori sielu vielä miten se käsittelee elämänsä tapahtumia ja tunteita järjellä, ei kaikkea  vain tunteen kautta? Vai onko vanha sielu jo oppinut, että ihmiset elävät tunteidensa narreina koko ikänsä ja ne ovat silti parhain asia, mitä ihminen kantaa mukanaan - hyvine ja pahoine puolineen?

Sielujen kiertokulku liitetään usein uskonnollisuuteen. En silti näe, että uskomus kuoleman jälkeisestä tai aiemmasta elämästä tarvitsisi mitenkään kirkkoihin tai kappeleihin sidottua uskonnollisuutta vierelleen. Uskonnollisuus on itsessään pelkkää uskoa. Uskoa ylipäätään vain johonkin ja elämistä sen mukaan, mihin itse uskoo. Jokainen ihminen on elämässään uskonnollinen - ei uskova siinä mielessä, että kuuluu johonkin kristikuuntaan. Tarvitaanko kirkkoja välityslinjaksi sille, että uskot olevasi Jumalan lapsi? Ei tarvita. Usko on sinussa, se ei asu läheisessä kirkossa tai kappelissa. Elämä on sinussa. Uskot siihen tai et. Elämä ei ole tässä maailmassa vaan sinun silmiesi takana. Kaikki riippuu vain siitä, miten itse asian ajattelet.

Ihmiset ovat vain koulutettu riippumaan materiasta ja rahasta tavalla tai toisella; ilman ruokaa kuolet, alasti et voi kulkea, ilman asuntoa ja siihen liittyviä kustannuksia sinulla ei ole kotia. Ainakin niin uskot. Ei, sinun on pakko uskoa. Niin se elämä vain pyörii, kun et pärjää omillasi. Aina olet riippuvainen jostakin, minkä vain uskot olevan itsellesi parhaaksi tai joku muu sanoo sen sitä sinulle olevan.

Nytkin voisit sanoa uskomuksiesi mukaisesti, että eivät ne sielut mihinkään kierrä. Keho kulkee, sielu sen mukana. Kaikki maatuu, ei mitään ole enää sen jälkeen jäljellä. Mihin ne sielut sitten menisivät tai mistä ne tulisivat? Lapsi syntyy äitinsä kohdussa eikä sillä ole mitään tietoa edellisestä elämästä. Mutta entä, jos olisikin? Mikä on mahdollisuutemme todistaa uskoamme tähänkään? Ehkä tiede, mutta ei muuta. Taas voidaan kysyä uskotko enemmän tieteeseen vai uskontoon. Uskotko? Kaikessa on kyse uskosta ja sen käsittelemisestä. Tiede on täynnä arvailuja, joita jotkut ihmiset uskomuksissaan pitävät oikeina. Ei ole olemassa oikeaa tai väärää eikä edes toista parempaa arvausta tai tutkimusta. Voiko sata kärpästä olla väärässä? Kyllä voi. Kuinka moni nero onkaan teloitettu sen takia, että silloin hänen uskomuksensa todettiin vääriksi, vaikka maapallon väitetään nyt olevan pyöreä ja pyörivänkin vielä, kun ennen se oli pelkkä pannukakku? Ja minkä takia? Ihmisten uskon. Sinun uskosi.

Maailmassa on miljardeja eri vaihtoehtoja, joiden seasta vain pitää nostaa oikea tikkarintikku, jonka uskoo olevan kaikkein parasta imeskellä ja pureskella. Hyvä tikkari kestää pienen puremisen, huono rikkoutuu ensimmäisellä puremiskerralla. Uskomuksen pitää olla mahdollisimman kestävä, olipa se sitten mitä tahansa. Onko sielujen kiertokulkuun uskominen kestävää laatua? Ainakaan siihen meillä kenelläkään ei ole olemassa mitään niin sanotusti varmoja vastauksia.

Oletko sinä nuori ja villi vai vanha ja väsynyt? Onko väsymys sitä, että tiedät liikaa maailmasta etkä kestä sen raakalaismaisuutta? Minä uskon, että joskus vanha sielu tiedostaa kaiken ympärillään olevista energioista. Tiedostaa tutkia, haluaa kyseenalaistaa, antaa vaihtoehdon kaikelle tapahtuvalle. Toisaalta vanha sielu saattaisi jo olla kadottanut kontaktinsa maailman energioihin, etääntynyt jo kauas kuten lapset eivät enää pysty olemaan yhteydessä henkimaailmaan sen jälkeen, kun he astuvat aikuisten maailmaan - menevät ensimmäiselle luokalle kouluun. Muiden ihmisten luoma sosiaalinen paine tappaa mahdollisuuden olla yhteydessä ihmisen kaikkiin aisteihin ja aivot surkastavat pois sen osan, mitä ihminen ei joka päivä mielessään tarvitse. Käykö se järkeen?

Näen siitä huolimatta nuorena sieluna sellaisen elämänhaluisen ja -iloisen yksilön, joka on aina valmis lähtemään jokaiseen seikkailuun. Se arvostaa niin paljon, se haluaa tietää kaiken. Se on loputtoman utelias. Saako ihminen joskus päättää elääkö se enää vai ei oman kuolemansa jälkeen? Haluaako se mukaan loputtomaan limboon, jossa se lopulta tiedostaa ystäväni sanoin kulkevansa mausoleumissa, jossa jokaisella askeleella kuolee jotakin? Aina jokin murskaantuu antaakseen toiselle mahdollisuuden elää - toiset ottavat enemmän kuin ovat ansaittuja saamaan ja toisille annetaan liikaa painoa harteille kantaa.

Onko erilaisten sielujen tarkoituksena opastaa nuorempia poluille, jotta ne voisivat muuttaa maailmaa? Onko niiden tarkoituksena kasvattaa toisiaan erilaisiin tehtäviin, koska jokaisella elävällä olennolla on jokin tehtävänsä tässä suuressa maailmassa ja sen ketjussa. Tuhoamalla tai luomalla jotakin uutta. Miksi ihmisen elämä kestää sen verran kuin kestää ja perhosen elämä kestää korkeimmillaan viikon ajan? Onko siinä enää mitään reilua vai onko sen tarkoitus vain viestittää ihmiselle, että elämän kauneus on lyhyttä ja sitä pitäisi arvostaa? Tehtävä on jo suoritettu tässä ulottuvuudessa loppuun eikä niitä enää tarvita.

Sielut, nuoret ja vanhat, kulkevat käsi kädessä yhdessä. Jos ne katoavat, mitä meistä jäisi jäljelle? Onko meidät luotu elämään jotakin merkityksetöntä tehtävää varten? On vaikea uskoa, että niin suuri systeemi olisi luotu täysin turhaan - ilman minkäänlaista jatkuvuuden lakia tai tarkoitusta. Jatkuvuuden lain takia ihminen muuttuu ilman turvavyötä takapenkillä norsuksi, joka tappaa edessään olevan muutamissa sekunneissa lähtiessään liikkeelle kolarissa. Se sama jatkuvuus ja sen voima, joka pätee kaikessa, mitä me teemme tässä maailmassa.

Tunnen itseni vanhaksi ja väsyneeksi elämän raakalaismaisuuden edessä, mutta ehkä en ole hyväksynyt maailman ominaisuuksia vielä omikseni. Enkelit ovat tunteettomia ja toimivat omien lakiensa mukaan, ihmiset vain uskovat niiden olevan suojelevia olentoja. Enkelit ovat sotureja, ihmiset ovat sotureita omassa elämässään. Sotureita läpi elämän ja niiden vaikeuksien, jotta he oppisivat selviämään vielä tulevista hankaluuksistaan.

Elämä on sotaa. Sen kiertokulku jatkuvuutta.

Ehkä merkityksetöntä, mutta silti niin suurta ja ihmeellistä.