Eräs fiksu ystäväni sanoi: "Kaikesta saa vitsailla, kunhan on oikeassa seurassa."
Pitää paikkansa. On karuja ja vähemmän karuja aiheita, mutta aina kannattaa varoa sanojaan ottaen huomioon sen, mitä ihmisille on tietämättämme saattanut tapahtua aiemmin elämässä. Emme voi koskaan tietää, mistä joku ottaa itseensä. Emme voi koskaan tietää, koskettavatko sanamme jotakuta vai eivät.
Jos sinulla on nyt "hetki aikaa puhua Jeesuksesta", niin meissä on aina olemassa kaksi ääripäätä: uskovaiset vastaan ateistit. Kahden ääripään väliin asettuvat agnostikot. He eivät ota lainkaan kantaa siihen, onko Jumala olemassa vai ei.
Mielestäni meistä kenelläkään ei ole varsinaista velvollisuutta olla asiasta mitään mieltä. Ei tarvitse verisesti olla kumpaakaan ääripäätä, kun voi valita näin sanotusti myös "kultaisen keskitien." Joko uskoa tai olla uskomatta, vaikkapa kumpaa vain tarpeen vaatiessa. Tämä siksi, että ihmisiä ohjailevat lähinnä heidän halunsa ja tunteensa.
Nykyään monet eroavat kirkosta ja perustelevat kantansa joko konservatismilla tai ateismilla. Meidän maailmassamme, jossa tieteelliset näkemykset valtaavat alaa, ei ole tilaa henkimaailmalle tai uskolle sellaiseen, "minkä olemassaoloa ei voida todistaa tieteellisin perustein." Kirkko muuttaa muotoaan poliittisin perustein tai yrittää pysyä tässä ns. nykymaailman menossa mukana. Se saa konservatiivit lähtemään pois kirkon alaisuudesta. Jotkut taas perustelevat eroamisen kirkollisveroilla, jotka loppujenlopuksi eivät tee vaurastuneen kukkaroon kovinkaan suurta lovea.
Tämän jälkeen on hyvä puhua siitä, onko kirkkoon kuulumisessa tai kuulumattomuudessa kyse ihmisen paremmuudesta tai huonommuudesta.
Meillä on peruskäsitys, jossa lähestulkoon kaikki uskovaiset ovat fanaattisia jeesustelijoita, joita tapaamme kaupungilla häiritsemässä ihmisten normaalia ja kiireistä arkea. Meillä on peruskäsitys, että lähestulkoon kaikki ateistit palvovat Saatanaa (uskovaisten mielestä) tai ovat parempia ihmisiä, koska eivät "usko moiseen hölynpölyyn" (ateistien omasta mielestä.)
Monet ateistit toteavat uskovansa siis mieluummin tieteelliseen maailmankäsitykseen eli alkuräjähdykseen. Uskovaiset taas pitävät totuutenaan Raamatun luomiskertomusta. Mistä siis kumpikaan ryhmä tietää varmasti, kumpi vaihtoehdoista on oikein? Pitkälti hyväksi todettu perustelu on, että tieteellinen kuva maailman synnystä voidaan todistaa mm. fysiikkaa laskemalla. Toinen hyväksi todettu perustelu on, että Herran tiet ovat tutkimattomat ja hänellä on kaikki valtakunta, voima ja kunnia, iankaikkisesti - niin maan päällä, niinkuin taivaissa.
Mikä on siis oikein, ja mikä on väärin?
En ole ottanut asiaan itse minkäänlaista kantaa. Jumala voi olla olemassa tai olla olematta, mutta uskoipa kumpaan tahansa, on sen tuputtaminen itsessään väärin. Jos olet uskovainen, se ei tee sinusta ateistia parempaa ihmistä. Jos olet ateisti, se ei tee sinusta uskovaista parempaa ihmistä.
Harvoin ihmiset silti tajuavat, että kyse on tässäkin asiassa puhtaasti mielipidekysymyksistä. Sanotaan, että mielipiteistähän ei voi kiistellä, mutta niistä kiistellään väistämättä siltikin. Eikö parempi vaihtoehto olisi kunnioittaa avoimesti kaikkia mielipiteitä, eikä väkisin yrittää työntää omia uskomuksiaan muiden kurkusta alas?
Jotkut tekevät kaikkensa saadakseen ihmiset uskomaan itseään - varsinkin uskon tai sen päinvastaisissa asioissa. Kierrellään ovelta ovelle markkinoimassa uskontoa käsitteleviä lehtiä tai päinvastoin: Ajetaan auto, jossa puhutaan kirkollisvero-maksujen säästämisestä kirkon eteen jokaisen Jumalanpalveluksen ajaksi. Kumpikin vaihtoehto on omalla tavallaan äärimmäisen tuputtava ja provosoiva.
Jos antaisimme kaikkien uskoa rauhassa omaan totuuteensa, tuskin näitäkään suuria sotia tai väärinkäsityksiä maailmassamme olisi olemassa. Meistä kukaan ei voi loppujenlopuksi todistaa, mitkä uskomuksistamme ovat oikeita ja mitkä eivät.
Tässäkin asiassa voisi yhtä hyvin olla kyse siitä, onko lempiyhtyeesi mielestäsi hyvä vai huono - ja pitäisikö sen huonoutta tai paremmuutta väkisin lähteä markkinoimaan ympäriinsä. Jos joku toinen pitää siitä, se on hänelle oikein. Jos joku toinen ei pidä siitä, se on hänelle myös oikein.
Kuulostaako tämän yhtälön sisäistäminen oikeasti maailman vaikeimmalta tehtävältä?
Kertokaa te.
